News

Avaruusalan kasvuyrityksiä Suomeen (lähde: Taloussanomat)

Suomalainen avaruusteknologia on kovassa nousussa. Jotkut povaavat siitä seuraavaa aluetta, jonka piiristä saadaan Suomeen tukku kasvuyrityksiä.

Euroopan avaruusjärjestö ESA ja Aalto-yliopisto julkistivat Slush-tapahtumassa avaruusalan yrityskiihdyttämön. Se tarjoaa suomalaiselle teollisuudelle ja yrityksille yhteyksiä eurooppalaiseen avaruusteknologiaan. Suomi on ollut ESA:n jäsen vuodesta 1995 lähtien.

Kiihdyttämö perustetaan Aalto-yliopiston kasvuyrityskeskukseen Otaniemessä. Yrityskiihdyttämöön voivat hakea avaruustekniikkaan tai ohjelmistoihin erikoistuneet suomalaisyritykset. Tavoitteena on synnyttää viisikymmentä uutta avaruusalan yritystä Suomeen.

– ESA on vahva eurooppalainen toimija ja tarjoaa hyvän selkänojan, sillä siltä saadaan avaruusteknistä osaamista, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen uutistoimisto Startelille. Ministeriö vastaa Suomen avaruuspolitiikasta.

Suomen tavoitteena on avata tietä muillekin yrittäjille ja nostaa avaruustoiminta maailman kärkitasolle. Suomalaisia avaruusalaan tavalla tai toisella kytkeytyneitä yrityksiä on jo kymmeniä.

Lue koko artikkeli Taloussanomien sivulta.